Tietokirja vastuullisesta matkailusta

Hidasta matkaa

Hidasta matkaa - vastuullinen matkailija maailmalla ilmestyi toukokuussa 2021 kauppoihin!

Kirjani on tarina matkailusta, rakkaudesta maailmaan, eri kulttuurien kauneudesta ja halusta muuttaa matkailua. Se on tietokirja, mutta myös rakkauskertomus.

Kirjan ensimmäinen versio kulki muodossa "Elämäni kylpyammeissa", mutta lopullisen muotonsa teos sai Uudessa-Seelannissa syksyllä 2019. Sisällysluettelo muotoutui Te Ureweran kansallispuistossa vietetyn taianomaisen päivän jälkeen ja teksti lähti lentoon. Kirjasta tuli myös vedenjakaja, jossa sattumoisin on elämäntarinani kirjoitettuna ylös tähän päivään asti. Mitä tapahtuu kirjan jälkeen? Sitä en vielä tiedä.

Kirjoittaessani teosta toivoin, että lukija sen luettuaan miettisi matkailua uusin silmin. Olen pitkillä matkoillani vuosien saatossa seurannut huolestuneena matkailun vaikutuksia maailmaan. Olen kulkenut ristiriitaisin tuntein - rakastan matkailua enemmän kuin mitään, mutta en halua maailman kärsivän siitä. Sen on tarkoitus tuoda ihmisten elämään hyvää, ei pahaa. Niin minä kirjoitin ylös kaiken oppimani. Kirjoitin ylös kaiken, mitä rakastan. Teoksen sivuilta löytyy toki ammattini puolesta paljon ympäristötietoutta, mutta myös tunteita ja mielipiteitä.

Tietokirjani nimellä on kaksi eri merkitystä. Ehkä oivallat ne jo nyt, ehkä vasta luettuasi teoksen. Tervetuloa mukaan hitaalle matkalle kanssani!

PS. Tutustu myös Hidasta matkaa- konseptini matkoihin

Ota yhteyttä

Haluatko räätälöidyn koulutuksen tai lisätietoja palveluistani? Ota yhteyttä!